Paimennuskoulutukset ja kurssit

Viimein voimme vastata kysyntään ja tarjota tilallamme paimennuskoulutusta!

Meillä on täällä huikeat puitteet harjoitteluun: treeniaitaus pidetään kunnossa kesät talvet ja sulan maan aikaan päästään myös erilaisille laitumille. Tarjolle on tulossa monenlaista eläintenkouluttamiseen liittyvää toimintaa, mutta ensimmäisenä on aloitettu paimenkoirien kouluttaminen.

Tarjolla on viikoittain pyöriviä treeniryhmiä sekä erilaisia teemapäiviä kuten esimerkiksi tilakoirakursseja, eläinten etsimistä, eläinten käyttäytymisen perusteita sekä paimennuksen perusteisiin tutustumista. Meillä voitte järjestää myös leirit ja kurssit, lähellä on koiraystävällisiä majoituspaikkoja ja meiltä voi myös varata ruokailut. Myös vasta paimenkoiraa harkitseville on mahdollista järjestää tutustumispäiviä.

Kouluttamisessa yhdistetään vuosien kokemus viimeisimpään tutkittuun tietoon ja metodeihin. Koulutuksessa otetaan huomioon eläimen hyvinvointi sekä laji- että rotutyypilliset ominaisuudet. Kouluttajana toimii Jani Hurme (tmi), me toimimme taustatukena ja osallistumme itsekin koulutuksiin tulevien työkavereidemme eli junioriosastoon kuuluvien bordercollieidemme kanssa.

Tervetuloa!

Satu ja Keijo

Kaikki koulutuksiin liittyvät tiedustelut: tmi Jani Hurme

jani.s.hurme(at)gmail.com, puh. 045 1887 125

Laita seurantaan myös Facebook-sivu!

Kouluttajan esittely

Olen Jani Hurme, koulutan ainakin ensi alkuun vain paimennusta. Omia koiria minulla on ollut n. 15 vuoden ajan. Kissojen kanssa olen elänyt koko elämäni ja jo lapsena ulkoilutin kaikkia kylän koiria. Sinä aikana mitä minulla on ollut omia koiria, olen ehtinyt tutustua moneen eri lajiin ja niiden erilaisiin koulutusmetodeihin. Nykyään treenaan ja koulutan lähinnä paimennusta. Olen tutustunut paimennukseen ensimmäisen kerran v. 2012.  Aluksi kävin muualla kouluttautumassa mutta omia lampaita minulla on ollut nyt 5v ajan. 2021 sijoituin Suomen Paimenkoirayhdistyksen SM-kisoissa viidenneksi ja saimme myös karsintojen kautta paikan Suomen maajoukkueeseen. Minulla on tällä hetkellä 5 bordercollieta paimennustreenissä itsellä. Olen työskennellyt monilla eri tiloilla koirieni kanssa laajentaakseni osaamistani. Nykyisin työskentelen pääasiallisesti Rantamaan tilalla, jossa myös koulutan. Olen myös aiemmin toiminut useita vuosia kouluttajana yhdistyspuolella eri lajeissa sekä yrittäjäkouluttajana koirakoulussa.

Olen aina ollut oman tieni kulkija, se vastarannan kiiski joka aiheuttaa eripuraa kouluttajien kanssa. Mutta en sen vuoksi että kyseenalaistan vaan siksi koska haluan oppia ja ymmärtää. Olen käynyt pitkän tien, oppien ja erehtyen, mutta aina minulle on ollut tärkeintä yhteistyö eläimen kanssa, ei menestyminen. Yhteistyö eläimen kanssa tarkoittaa sitä että se haluaa tehdä ohjaajan kanssa, eikä vain siksi että on pakko. Vuosia olen opetellut asioita aikalailla onnistumisen ja erehtymisen kautta, saaden toki pyyteetöntä apua kanssa harrastajilta. Mutta nykyisen yhteistyön avulla olen ymmärtänyt että asioille joita tiedän, löytyy selitys. Ja sen yhteistyön kautta uskon että pystyn oppimaan taas paljon lisää, siksi lähdin kouluttautumaan eläintenkouluttajaksi (AT). Sen mitä olen viisaammiltani kuullut, on nykyään mottoni. Kun ei pysty oppimaan uutta, on syytä lopettaa. Eli en koe olevani millään tasolla valmis, tämä on matka joka ei varmasti pääty mihinkään. Ja sen mitä tällä hetkellä tiedän, haluan jakaa muillekin.

© Copyright - Rantamaan tila